parisuhdeneuvonanto
Parisuhdeneuvonanto & coaching
Jokaisella vuosikymmenellä on oma teemansa - alkaen varhaislapsuudesta, koulutuksesta, urasta, perheen perustamisesta sekä itsensä toteuttamisesta ja siitä eteenpäin viimeisiin elämän vuosiin saakka. Kaikissa näissä vaiheissa on toisaalta suuri mahdollisuus kasvaa henkilökohtaisesti parisuhteen kautta ja samanaikaisesti myös vaara epäonnistua liittona.
Parisuhteessa on erittäin tärkeää hallita tasapaino henkilökohtaisen vapauden ja yhteisen läheisyyden välillä. Tarvittaessa saattaa olla oleellista mukauttaa läheisyyden laatu muuttuneisiin olosuhteisiin tai kenties muuttuneeseen henkilökohtaiseen tarpeeseen.
Asenteeni parisuhdeneuvonannossa
Tavoitteenani on avata laajempi näkökulma parisuhteeseen. Ohjatun keskustelun kautta luon puitteet rakentavalle, myötätuntoiselle sekä luottamukselliselle dialogille. Siitä prosessista pari saa turvallisen pohjan henkilökohtaisten ratkaisujen kehittämiselle ja toteuttamiselle!



Kulttuurienvälinen näkökulma
parisuhdeneuvonannossa
Monilla tekijöillä on merkitystä yhdessä
elämisessä, kuten esimerkiksi se, onko yksi
osapuolista maahanmuuttaja ja näin ollen
läpikäynyt sosiaalisen integraatioprosessin.
Lisäksi uskonnolla, poikkeavilla
perinteillä, sukupuolirooleilla tai
koulutustasoilla - usein liittyen
sosiaaliseen asemaan - on merkittävä
vaikutus parisuhteeseen.
Parisuhdeneuvonanto tarjoaa suojatut raamit uusille kokemuksille sekä yksilöllisten ratkaisujen kehittämiselle. Sillä niin sanotut "tutut yhteiskuntakaavat" eivät välttämättä päde kansainvälisten parien suhteen eikä heidän perhearkeensa. Kansainvälisillä pareilla on siksi suuri haaste löytää oma ratkaisunsa – mikä on samalla hyvä edellytys aivan oman elämänmallin kehittämiselle.
- Kohderyhmät:
- Parit samasta tai eri kulttuurista
- Perheen perustamisen vaihe
- Monivuotiset parisuhteet ja avioliitot uudessa elämänvaiheessa
- Yhteinen lastenkasvatus erosta huolimatta
- Saman sukupuolen parisuhteet

"Onnellisuus ja mielenrauha syntyvät läheisyydestä toiseen ihmiseen ja siitä upeasta tunteesta, että voit kehittyä vapaasti."
– Gerald Hüther –
Parisuhdeneuvonannon prosessi:
Ensimmäisen haastattelun jälkeen
pyydän molempia täyttämään lyhyen
kyselylomakkeen yksilö- ja
parisuhde-biografiasta. 60 viiva 90 minuutin
istunto on parisuhdeneuvonannossa yleinen
aikajakso noin kahden viikon väliajoin.
Yksilöneuvonanto saattaa olla hyödyllinen
myös parisuhdeneuvonannon puitteissa.
Neuvonanntojen lukumäärä vaihtelee – jotkut
parisuhdeaiheet voidaan ratkaista jo
muutamassa istunnossa.
Asiakkaiden suosituksia:
"Jos etsit hyvää toisissa, löydät parhaat puolet itsestäsi. "
– Martin Walsh –
"Myötätunnollaan, rakentavalla mielellään ja terävällä järjellään Satu auttaa ihmisiä! Hän kuuntelee tarkkaan ja integroi myös hyvin käytännöllisiä harjoituksia parisuhde- ja yksilöterapiaan." Suomalainen aviopari (molemmat n. 50 v.)
”Olemme parisuhdeneuvonnassa jo muutaman
vuoden ajan. Sadusta on tullut kiinteä
instituutio meille ja suhteellemme. Vaikka
kyse ei ole akuutista ongelmasta, ohjattu
keskustelu on rakentava suhteellemme – menemme
kotiin aina vahvistettuna ja tyytyväisinä.
Satu on aina hyvin valmistautunut
istuntoihimme ja ohjaa erittäin huomaavaisesti
ja hienotunteisesti neuvon annon prosessia.
Sain vaikutelman, että Sadulla on laaja
metodologinen tietämys, jota hän hyödyntää
erittäin joustavasti ja tilanteesta riippuen.
" Saksalainen nainen (42 v.), suomalainen
naiskumppani (44 v.)
"Binationaalisena parina kohtaa usein erityisiä haasteita, mutta valitettavasti on vähän terapeutteja, jotka erikoistuvat tähän alaan ja joilla on siinä erityistä tietoutta. Siksi oli onni löytää Satu Massaly, jolla on kulttuurien välistä kokemusta ja joka tarjoaa hyvää psykologista neuvontaa. Neuvon anto on auttanut minua ymmärtämään paremmin binationaalista parisuhdettamme sekä ymmärtämään paremmin ”vieraan” kumppanini tarpeita, mutta myös analysoimaan omaa rooliani suhteessamme. Keskustelujen avulla opin paremmin pohtimaan käyttäytymistäni ja hallitsemaan ongelmia paremmin niin että parisuhteemme on muuttunut tasapainoisemmaksi. ” Saksalainen nainen, afrikkalainen mies (molemmat n. 30 v.)
Satu Marjatta Massaly
"Heilpraktikerin Psychotherapie" ja parisuhdeterapeutti
